Herännäisyys oli 1880-luvun alussa ahdasmieliseksi leimattu hajanainen seuraliike. Vuoden 1918 sisällissodan jälkeen körttiläiset muodostivat jo porvarillisen Suomen ydinjoukon, jonka katsottiin aidoimmin edustavan suomalaista kristillisyyttä. Ilkka Huhta selvittää väitöskirjassaan herännäisyyden julkisuuskuvan muotoutumista ja muuttumista poliittisen modernisoitumisen murrosvaiheessa. Elpyvän herännäisyyden johtomiehet, ennen muita Wilhelm Malmberg (Malmivaara), käyttivät tietoisesti hyväkseen laajentuvan julkisuuden mahdollisuuksia. He arvioivat liikkeensä yhteiskunnallista merkitystä uudestaan ja lähtivät mukaan niin sanottuun suomalaiskansalliseen projektiin. Herännäiden omankuvan ohella körttiläisyyden julkisuuskuvaan vaikuttivat ulkopuolisten vaikuttajien sen luonteesta esittämät käsitykset. Julkisuuden näyttämönä toimivat moderni sanomalehdistö sekä laajeneva historia- ja kaunokirjallisuus. Erityisen suuri vaikutus oli Juhani Ahon varhaisella tuotannolla. Hänen mukaansa körttiläisyys herätti kansan syvät rivit ensin uskonnollisesti ja sitten valtiolliskansallisesti. Ilkka Huhdan omintakeinen tutkimus irtautuu vanhasta herätysliikehistorian perinteestä. Se luo rohkeasti uutta tulkintaa körttiläisyyden roolista itsenäistyvän kansakunnan vaiheista.