Yhteiskunnan laitamilla on lyöttäydyttävä yhteen selviytyäkseen, jakaakseen yksinäisyyden, joka on sisäänrakennettu toiseuteen.

Palkitun Susinukke Kosolan neljäs teos Turkoosi vyöhyke on runoelma kumppanuudesta tulevaisuudeltaan kapeaksi käyvässä maailmassa. Kuinka olla sekä onnellinen että hyvä paikassa, jossa jokainen teko on ruokaa tuhoa kylvävälle talousjärjestelmälle ja jokaisella ajatuksella on maailmanlopun varjo?

”nämä avaruusjutut, ne on ikään kuin viimeisiä tapahtumia, tiiäks? kaikki aina kerääntyy katsomaan auringonpimennyksiä ja komeettoja, se on sellainen rituaali. se on ehkä ainoa rituaali, josta pidän. ne on ihan pöljiä tapahtumia, ne ei niin tarkoita mitään, mut koska ne on harvinaisia, ne voi samalla olla joku juttu, tarkoittaa mitä vaan. ihmiset katsovat niitä, ja sit ku ne katsovat toisiaan, ne tietää, et niissä on se sama, se kokemus. ja mäkin näen sen, jossain bemarijäbässäkin tai Ellun kanojen konsultissa.”